AKI-liitot ry on keskusjärjestö Akavaan kuuluva työmarkkinajärjestö, jonka jäsenliittoja ovat Suomen Kanttori-urkuriliitto, Suomen kirkon pappisliitto ja Suomen teologiliitto. Edustamme teologeja ja kirkkomuusikoita, erityisesti evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa olevaa henkilöstöä. Toimintaamme kuuluu työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut sekä lainsäädäntöön vaikuttaminen.
Humanitaarisen avun rahoituksen taso ja kohdentuminen hauraisiin konteksteihin.
Vammaisten henkilöiden huomioiminen kehityspolitiikan sisällöissä ja ohjelmissa.
Humanitaarisen avun puolueettomuuden ja tarveperustaisuuden huomiointi päätöksenteossa
Suomen ilmastopolitiikan sisällöt ja erityisesti ennakoivan toiminnan huomioiminen. Ilmastoneuvotteluiden kantoihin vaikuttaminen.
Ulkoministeriön kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun rahoituksen instrumenttien uudistamiseen liittyvä sisältövaikuttaminen (paikallisuuden ja pitkäkestoisuuden vahvistaminen, Punaisen Ristin liikkeen kansainvälisoikeudellisen aseman ja toiminnan erityispiirteiden huomioiminen)
Rikosuhripäivystyksen rahoitusleikkausten vaikutukset rikoksen uhrien asemaan ja organisaation toimintaedellytysten turvaaminen.
Selvitys sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksistä ja linjauksista. Selvityshenkilön selvityksen sisältöön ja sen pohjalta tehtäviin päätöksiin vaikuttaminen, jotta niissä huomioidaan erityisesti työn vaikuttavuus sekä kriisiauttamisen sisällöt.
Autonomisiin aseisiin liittyvän kansainvälisen sääntelyn laatiminen.
Punaisen Ristin erityisrooli ja toiminta Suomessa sekä osana poikkeusolovalmiutta. Vaikutettu järjestön toiminnan ja roolin huomioimiseen päätöksenteossa.
Kansallisen valmiuden ja varautumisen sisällöt. Psykososiaalisen tuen vahvistaminen osana varautumista.
Punaisen Ristin liikkeen näkemysten huomioiminen osana mikrobilääkeresistenssin huippukokoukseen liittyvää päätöksentekoa.
Kansalaisyhteiskunnan ja paikallisten toimijoiden rooli Ukrainan jälleenrakennuksessa ja Suomen jälleenrakennussuunnitelmaan vaikuttaminen. Tiedon jakaminen Punaisen Ristin liikkeen toiminnasta Ukrainassa.
Henkilömiinojen käytön humanitaariset vaikutukset sekä Ottawan sopimuksen merkitys kansainvälisen oikeuden ja humanitaarisen oikeuden kunnioitukselle.
Vuoden 2025 valtionavustusleikkaukset ja järjestön toimintaedellytysten turvaaminen.
EU:n jätedirektiivi ja Suomen kannat : kiertotaloustoimijoiden roolin ja toimintaedellytysten huomioiminen tekstiilijätteen kierrätyksessä sekä ultrapikamuodin tuontiin ja tuotteiden laatuun liittyvät kysymykset
Verihuollon sekä verivalmisteiden ja plasmalääkkeiden huoltovarmuus. Niiden huomiointi kattavasti valtion varautumissuunnitelmissa sekä varautumista koskevassa lainsäädännössä, ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tunnistaminen keskeisenä toimijana kriittisiä toimijoita koskevassa päätöksenteossa.