Finnwatch ry

Y-tunnus: 2337085-6Tyyppi: YritysToimiala: Muualla luokittelematon muu monenlainen järjestötoimintaRekisteröitynyt: 29.1.2024
✓ Sitoutunut hyvän edunvalvontatavan suosituksiin

Finnwatch on yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö. Edistämme ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti vastuullista liiketoimintaa. Nostamme esiin yritystoimintaan liittyviä ihmisoikeusongelmia, ympäristövaikutuksia sekä verovälttelyä.

Vaikuttamistoiminta kausittain — 4 ilmoitusta
Suomalaisen ruuantuotannon strategian ja ruoka-alan kasvuohjelman toimenpiteiden sekä maatalouden tulos- ja kehitysnäkymien parlamentaarisen arviointiryhmän loppuraportissa tunnistettujen lainsäädäntöhankkeiden valmistelu ja toteuttaminen (Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä)
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaivosmineraaliverolain muuttamisesta
Kauppapoliittiset toimet Gazan kansanmurhan estämiseksi ja ihmisoikeusloukkauksia aiheuttavan Israelin laittoman miehityksen lopettamiseksi
Finnwatchin suosituksia budjettiriihen verokysymyksiin
Vihreiden veropoliittisen ohjelman valmistelu (pyöreä pöytä ja muu yhteydenpito)
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 ja 52 f §:n ja varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain muuttamisesta sekä tuloverolain 33 b §:n väliaikaisesta muuttamisesta
Ilmastotoimien sosiaalisen tuen suunnitelman kansallinen valmistelu
YK:n puiteverosopimusta ja sen pöytäkirjoja koskevat neuvottelut
Yritysvastuudirektiiviä koskeva Euroopan komission omnibus-esitys
Suomalaisen ruuantuotannon strategian ja ruoka-alan kasvuohjelman toimenpiteiden sekä maatalouden tulos- ja kehitysnäkymien parlamentaarisen arviointiryhmän loppuraportissa tunnistettujen lainsäädäntöhankkeiden valmistelu ja toteuttaminen (Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä)
Tiedusteltu rahastojen verotukseen liittyvien hallitusohjelmakirjausten tilanteesta
Pyydetty tapaamista YK:n verosopimusneuvotteluihin liittyvän vetoomuksen luovuttamiseksi
Finnwatchin veroraportointitutkimuksesta, kasvutoimisuosituksista ja YK:n veroneuvotteluista viestiminen
Toimitettu varakkaiden tehokkaaseen verotukseen liittyvä vetoomus
YK:n verosopimusneuvottelut ja varakkaiden tehokkaaseen verotukseen tähtäävät toimet
Unionin tullikoodeksin uudistus ja kv. kaupan läpinäkyvyyden lisääminen
Tiedusteltu korkovähennyksiin liittyvän hallitusohjelmakirjauksen ja yritysjärjestelyjä koskevan arviomuistion tilanteesta
Osakevaihtojen avulla tapahtuva osinkoverojen välttely & puheenvuorojen sisällöt Ammattitilintarkastajien tilaisuudessa
Yritysvastuudirektiiviä koskeva komission omnibus-esitys
Murron työryhmän veroehdotukset ja osakevaihto-ongelman korjaaminen
Tapaamispyyntö kehysriihessä käytäviin veroneuvotteluihin liittyen
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaivosmineraaliverolain muuttamisesta
Komission omnibus I -esitystä koskevan u-kirjeen (13/2025) eduskuntakäsittely
Kiitos osakevaihtojärjestelyihin puuttuvan lakimuutoksen edistämisestä
Tiedusteltu miten osakevaihtojärjestelyihin kohdistuvat toimet tullaan käytännössä toteuttamaan
Toimitettu valtioneuvoston omnibus I -kantaa koskeva vetoomus
Yhteisöveron kevennyksen puutteelliset tausta-arviot
Oikeudellisia huomioita Suomen velvoitteesta estää kansanmurha Gazassa
Hallituksen esitys eduskunnalle korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta
Yritysvastuudirektiiviä koskevaan omnibus-esitykseen liittyvän neuvoston yleisnäkemyksen hyväksyminen COREPER II:ssa
Viestitty Finnwatchin suosituksista kehysriihen verotoimiksi
Tiedusteltu onko osakevaihto-ongelmaan odotettavissa ratkaisuja
Osakkeiden arvostus osakevaihtoa seuraavassa edelleenluovutuksessa
Komission omnibus I -esitystä koskevan u-kirjeen (13/2025) käsittely suuressa valiokunnassa
Komission omnibus I -esitystä koskevan u-kirjeen (13/2025) käsittely talousvaliokunnassa
Toimitettu näkemyksiä Omnibus I -aloitteesta CSDDD:tä koskien
Tiedusteltu Suomen kantoja yritysvastuudirektiivin käsittelyssä COREPERissa
Tiedustelu hallituksen puoliväliriihessä käsiteltävistä ilmastoasioista
Pyyntö päästä kuultavaksi talousvaliokuntaan kun se käsittelee u-kirjettä 13/2025 (Omnibus I)
Valtioneuvoston asetus jakeluvelvoitteen joustomekanismista
Ilmastotoimien sosiaalisen tuen suunnitelman kansallinen valmistelu
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tuloverolain 46 ja 55 §:n muuttamisesta
Välitetty tietoa osakevaihtoon liittyvistä verotusongelmista
Välitetty eduskuntakampanjan yhteydessä valmisteltuja materiaaleja ilmastopolitiikan sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta Suomen SCP:n valmisteluun
Pyydetty tapaamista osinkoverotusta koskevaa keskustelua ja vetoomuksen luovutusta varten
Keskusteltu minimiverolain muutoksista ja aggressiivisen verosuunnittelun aiheuttamista veromenetyksistä
Välitetty Finnwatchin näkemyksiä yritysvastuudirektiivin kansallista täytäntöönpanoa valmistelevalle työryhmälle
Tiedusteltu akkuasetuksen kansallisesta toimeenpanosta
YK:n veroneuvottelut ja Suomen kanta varakkaiden verotusta koskevaan portokollaan
Osinkoveroselvitystä koskevan vetoomuksen luovutus sekä osinkoverotuksesta ja osakevaihdoista keskustelu
Keskusteltu Suomen V&K-toimintasuunnitelmasta ja DRM-tuesta
Tiedusteltu osakevaihtoa ja muita yritysjärjestelyjä koskevan selvitystyön aikatauluja
Tiedusteltu kaivosmineraaliveron korotusten ja mallimuutosten aikatauluja
Välitetty taustamuistio hiiliosingosta Suomen SCP:n valmisteluun
Tiedusteltu EU:n tulliuudistuksen aikatauluja; välitetty Finnwatchin näkemyksiä koskien tullitietojen läpinäkyvyyttä
Toimitettu pyynnöstä Finnwatchin näkemyksiä pikamuotiverosta
Kuluttajansuojalain uudistaminen vihreän siirtymän edistämiseksi
Välitetty Finnwatchin suositukset kansalliseen mineraalistrategiaan koskien mm. arvoketjujen läpinäkyvyyttä ja yritysten ihmisoikeusvastuuta koskien
Finnwatchin osakevaihtotutkimuksen tuloksista ja politiikkasuosituksista viestiminen
Toimitettu osakevaihtoa koskevia materiaaleja ja politiikkasuosiotuksia
Ilmastoaiheinen viesti, jossa kerrottiin tuotepäästöjen laskentaa koskevan raportin julkaisusta
Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗Jari Koskela ↗
Ilmastoaiheinen viesti, jossa kerrottiin Finnwatchin kannasta hiilimarkkinoiden kehittämiseen liittyen
Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗Jari Ronkainen ↗
Osakevaihtoon liittyvät verotusongelmat / onko ryhdytty selvittämään VM:ssä
Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗Jenna Simula ↗
Välitetty päättäjille tehokkaita keinoja veropohjan aukkojen tiivistämiseksi
Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗Joakim Vigelius ↗
Nostettu esiin rahoitusleikkauksista aiheutuva huoli yritysvastuujärjestöjen rahoituksesta
Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗Jorma Piisinen ↗
Käyty keskustelua ajankohtaisista yritystoimintaan liittyvistä ilmasto- ja veroasioista
Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗Juha Mäenpää ↗
Yritysvastuudirektiivin kansallisen toimeenpanon käynnistäminen
Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗Juho Eerola ↗
Kutsu yritysvastuudirektiivin läpimenon johdosta pidettyyn juhlahetkeen
Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗Jussi Halla-aho ↗
Taloudelliset tiedot

Taloudelliset tiedot julkaistaan kesällä 2026 — henkilötyövuodet, markkinointikulut ja konsulttiliikevaihto.

← Kaikki organisaatiot