Helsingin Yliopisto

Y-tunnus: 0313471-7Tyyppi: YritysToimiala: Korkea-asteen koulutus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissaRekisteröitynyt: 25.3.2024
✓ Sitoutunut hyvän edunvalvontatavan suosituksiin

Helsingin yliopiston perustehtävät ovat vapaa tutkimus ja siihen perustuva ylin opetus. Yliopisto painottaa korkeatasoista tutkimusta edistäen samalla tieteellistä sivistystä. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa.

Vaikuttamistoiminta kausittain — 4 ilmoitusta
Helsingin yliopiston innovaatiotoimintaa ja tutkimukseen perustuvia spinout-yhtiöitä esittelevä tilaisuus
Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio
Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2026 talousarvioksi
Yliopiston ajankohtaiset tutkimuksen ja koulutuksen saralla, yliopiston talous
Kansainvälinen liikkuvuus ja korkeakoulutuksen ajankohtaiset
Tapaaminen yliopiston johtoryhmän kanssa: aiheina tutkimuksen taso, HY:n ajankohtaiset ja korkeakouluvisio
EU:n Suomen tutkimus- ja innovaatiorahoitus, yliopistojen kehittämis- ja innovaatiotoiminta, korkeakouluvisio, tieteellinen vapaus
Yliopistojen talous (täydentävän ja perusrahoituksen suhde), yliopiston TKI-toiminta ja muut ajankohtaisuudet
Yliopiston mentorointiohjelma Näktergalenin rahoitusmahdollisuudet (joululahjarahat)
Tutkimus- ja kehittämispolitiikan ajankohtaiset, tutkimuksen kärjet ja valmistautuminen eduskuntavaaleihin
Tieteen vapaus, opiskelijoiden hyvinvointi, yliopiston ajankohtaiset
Korkeakouluvisio, tutkimusturvallisuus, ministeriöyhteistyö
Korkeakouluvisio eteneminen, ylioppilaskunnan talouteen liittyvät asiat
Korkeakouluvisio, opiskelijoiden valmistuminen, suuri konsistori, muut ajankohtaiset
Yhdysvaltain tilanne ja yhteistyönäkymät (erit. Virginia, Maryland, Pohjois-Carolina)
Korkeakouluvisio, koulutuslaajennukset, gigafactoryt
Hallituksen esitys sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi
Yliopiston tutkimuksen kaupallistamistoimintaan tutustuminen ja osallistuminen Slush-tapahtumaan, keskustelu TKI-politiikan suunnasta
Pohjoismainen yhteistyö yliopisto-kontekstissa, keskustelu Pohjoismaiden neuvoston toiminnasta ja Helsingin yliopiston pohjoismaisesta ohjelmasta
Koulutustason nosto ja koulutuslaajennuksien tarve, jatkuva oppiminen ja avoimen väylän hyödyntäminen korkeakoulutuksessa, innovaatiot ja tekoälyn hyödyntäminen
Koulutustason nosto, koulutuksen merkitys, tutkimukseen perustuvat innovaatiot ja Mikkelin alueen koulutusohjelmasuunnitelmat
Euroopan unionin monivuotinen rahoituskehys (MFF), Suomen kannat ja ja Helsingin yliopiston tavoitteet
Euroopan komission asetus Euroopan tutkimusalueesta (ERA Act) ja Suomen kannat
Vaikuttaminen SSH-alojen rooliin Horisontti Euroopassa-ohjelmassa
Apteekkitalouden kokonaisuudistusta sekä apteekkisääntelyn uudistamista valmisteleva työryhmä
Hallituksen esitys sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi
Valtioneuvoston asetus Suomen Akatemiasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta
Kehysriihi ja julkisen talouden suunnitelma: perusrahoitusta ja tutkimus- ja kehittämistoimintaa vahvistettava, yliopistoille suunnattava suora T&K-rahoitus, koulutustasoa nostettava, opiskelua- ja työperäiselle maahanmuutolle selvät tavoitteet.
Kehysriihi ja TKI-politiikka, HY:n innovaatiotoiminta ja tarve yliopistojen suoralle T&K-rahoitukselle
Yliopistojen rahoitus: merkitys, muutokset ja linjaukset, perusrahoitus
Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio
TKI- ja innovaatiopolitiikka, EU:n TKI-politiikan suuntaaminen
Suomalainen syöpätutkimus ja iCAN - Digitaalisen yksilöllistetyn syöpälääketieteen lippulaiva
Koulutustason nosto, 50% tavoitteen toteuttaminen, yliopistojen rooli
Opiskelijoiden asema ja toimeentulo (erit. pk-seudulla), mielenterveyshaasteet, yliopiston ajankohtaiset
Suomalaisen erit. lääketieteellisen tutkimuksen vahvuusalueet, Novo Nordiskin säätiön vierailu
Tutustuminen kasvatustieteellisen tiedekunnan koulutukseen ja tutkimukseen
Tutustuminen maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan koulutukseen ja tutkimukseen
Lounas tiedeministeri Multalan siirtyessä ympäristöministeriön johtoon
Helsingin yliopiston eläinsairaala: vierailu ja tutustuminen koulutukseen ja tutkimukseen
Luonnontieteellisen keskusmuseo Luomuksen lintujen linjalaskennat ja atlastyö, linturetki Töölönlahdella
Ilmastotutkimus ja Suomesta johdettavat EU:n tutkimusinfrastruktuurit ICOS ja ACTRIS
Keskustan sivistyspoliittisen valiokuntaryhmän kuuleminen: Korkeakoulujen visiotyö, osaamistason nosto, opiskelijavalintojen uudistaminen, perusrahoituksen merkitys tutkimukselle, tutkimusturvallisuus, kehysriihen tavoitteet
Kokonaisturvallisuus tutkimus- ja koulutusalueena, yliopiston kansainvälistyminen
Seuraavan hallituskauden tavoitteet korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa, puolueen valmistautuminen eduskuntavaaleihin
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan uudet maisterikoulutusohjelmat, etenkin Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön teknologiat-ohjelma
Luonnontieteellisen keskusmuseo Luomuksen koordinoiman Suomen lajitietokeskuksen esittely
Tekoälytutkimuksen merkitys ja sen kilpailukyvyn edistäminen sekä EU:ssa että Suomessa
EU:n monivuotinen rahoituskehys ja EU:n tutkimus- ja TKI-poliittiset painotukset
Osallistuminen tulevaisuusfoorumi Kipinään, teemana inhimillisen pääoman merkitys Suomelle
Pääministerin ilmoitus TKI-rahoitussuunnitelmasta. Viesti eduskuntaryhmiin koskien yhdessä Aalto-yliopiston kanssa
Suomen TKI-rahoituksen kohdentuminen ja koordinointi EU:n TKI-politiikan kanssa
TKI-politiikka ja OKM:n näkemys korkeakoulujen visiotyöstä
Helsingin yliopiston ajankohtaiset asiat: koulutus, tutkimus, kansainväliset opiskelijat, TKI-toiminta
Korkeakoulujen visiotyö, tutkintonimikejärjestelmä, yhteistutkinnot, EU:n korkeakoulupolitiikka, TKI-politiikan tavoitteet
Tohtoripilotti, yliopistojen perusrahoitus ja tutkimuksen resurssien varmistaminen
Vierailu Kokooomuksen TKI/kasvuryhmässä: Helsingin yliopiston TKI-toimintamallin esitteleminen
Vierailu: Helsingin yliopiston hautomotoimintaan tutustuminen
Tutkimus- ja innovaationeuvoston sihteeristön tapaaminen: Helsingin yliopiston TKI-toiminta, kansallisten linjausten valmistelun eteneminen
Pääministeri yliopistojen hallitusten puheenjohtajien kokouksessa (yliopistojen viestit valtioneuvostolle)
TKI-politiikan tavoitteet, korkeakoulujen visiotyö, strategiarahat
EU:n TKI-politiikka, Helsingin yliopiston toiveet ja kansallinen vaikuttaminen monivuotiseen rahoituskehykseen
FP10 (10 puiteohjelma)-teemakeskustelut: kolme tapaamista yliopistojen kanssa (innovaatiorahoitus, yhteistyöhankkeet, ohjelman toimeenpano)
Maahanmuuttopolitiikka ja osaajien houkuttelu laajemmin yliopiston näkökulmasta
Yliopiston järjestämä tapaaminen päättäjäalumneille: aiheena korkeakoulutuksen muutospaineet ja miten HY niitä taklaa, yliopistojen tohtoripilottihanke ja opiskelijoiden toimeentulo.
Helsingin yliopiston varainhankinta: Kort alumn-rådfrågning om fundraising för långtidskartläggningen av ängsnätverken på Åland.
Helsingin yliopiston ajankohtaiset, koulutuksen tulevaisuuskysymykset, väestökehityksen vaikutukset
Valtion tulo- ja menoarvio 2025, TKI ja koulutuslaajennukset, strategiarahat
Tekoälytutkimus Helsingin yliopistossa: toimitettu tietoa eri tutkijoista
Internetin tulevaisuus, reilu datatalous tutkimus: toimitettu tietoa eri tutkijoista
Euroopan komission koulutuspaketin kansalliset vaikutukset
Näktergalen-mentorointiohjelman esittely (yliopisto-opiskelijoiden ja ala-asteikäisten mentorointi koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseksi)
Yhteisen tilaisuuden järjestäminen: Helsingin yliopsiton Slush pre event eduskunnassa edustaja Talvitien emännöimänä
Helsingin yliopiston Slush pre-event tilaisuus kansanedustajille eduskunnassa: yliopiston TKI-toiminnan & Helsinki Innovation Servicesin esittely ja spinout-yrityksen esittely
Innovaatio- ja startup-tapahtuma Slushissa yliopiston tutkimusperustaisten innovaatiohankkeiden sekä TKI-toiminnan esittely, keskustelu TKI-politiikan tavoitteista
Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan ja sen tutkimukseen tutustuminen (erit. avaruustutkimus, kyberturvallisuus)
Harjoittelukoulujen ja valtion koulujen jättäminen ulkopuolelle, kun muiden yksityisten perusopetuksen järjestäjien kotikuntakorvaus nostetaan100 prosenttiin
Valiokuntavierailun järjestäminen Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan
Helsingin yliopiston epävirallinen arvio lääkärikoulutuksen kustannuksista HY:n lääketieteellisessä tiedekunnassa
Keskustelu ja esittely Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan suunnittelemasta uudesta teknologia-maisterikoulutusohjelmasta, yhteistyötapaaminen Apetit Oyj:ssä
Luonnontieteellisen keskusmuseon toiminta ja luonnonsuojelulain mukaisen datainfrastuktuurin ylläpito
OKM&TEM: T&K-rahoituksen käytön monivuotisen suunnitelman työryhmä
Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗Sari Multala ↗
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2025-2028
--------------
Suomen EU-vaikuttaminen ja linjaukset EU:n tutkimus- ja koulutuspolitiikassa sekä yliopiston tavoitteet
Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗Antti Häkkänen ↗
Kansalaisuuslain muuttamista valmisteleva hanke, vaihe 1
Dani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani NiskanenDani Niskanen
Kansainvälisten osaajien oleskelulupa- ja rekisteröintiprosessien sujuvoittaminen ja nopeuttaminen osaajien houkuttelun helpottamiseksi sekä maahanmuuttopoliittiset linjaukset laajasti yliopiston näkökulmasta
Antti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti VesalaAntti Vesala
Eurooppalaiset yliopistoallianssit (UNA Europa), eurooppalainen yhteistutkinto ja yleisesti EU:n rajat ylittävä koulutuspolitiikka
Esa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa PulkkinenEsa Pulkkinen
Yliopiston tutkintotavoitteiden nostaminen ja aloituspaikkamäärien lisääminen, ala eläinlääketiede
-
Yliopiston ajankohtaiset asiat (laajempi sidosryhmäyhteistyö)
Teemu PenttiläTeemu Penttilä
Yliopiston hallituksen ja tiedeministerin tapaaminen
Tutkimuslainsäädännön nykyiset haasteet ja lainsäädännön uudistaminen
Keskustelu maatalous-metsätieteellisen  tiedekunnan uudesta teknologia-maisterikoulutusohjelmasta.
Tapaaminen henkilön aloitettua uudessa positiossaan. Keskustelu maatalous-metsätieteellisen  tiedekunnan uusista koulutusavauksista ja innovaatio- sekä yrittäjyys- ja kestävyysasioiden opetuksesta.
-
Keskustelu pääkaupunkiseudun innovaatioekosysteemistä ja terveys- ja hyvinvointialan kasvuohjelmasta
Janne KuuselaJanne KuuselaJanne KuuselaJanne KuuselaJanne KuuselaJanne KuuselaJanne KuuselaJanne KuuselaJanne KuuselaJanne KuuselaJanne Kuusela
E 31/2024 vp Valtioneuvoston selvitys: E-kirje - Ennakkovaikuttaminen tulevaan EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen (2028–)
-----
Lääkärikoulutuksen kustannuksien kuvaaminen (kokonaiskustannukset, huomioitavat tekijät)
----
Taloudelliset tiedot

Taloudelliset tiedot julkaistaan kesällä 2026 — henkilötyövuodet, markkinointikulut ja konsulttiliikevaihto.

← Kaikki organisaatiot