Autamme ja tuemme kansainvälisen lapsikaappauksen, kaappausuhan tai vaikean kansainvälisen huoltokiistan kohteena olevia lapsia sekä puolustamme heidän oikeuksiaan. Otamme yhdenvertaisesti huomioon sekä isän että äidin intressit, mutta keskeisimmillä sijalla on lapsen etu ja oikeus olla joutumatta kansainvälisen lapsikaappauksen tai vaikean ja repivän huoltoriidan kohteeksi ja uhriksi.
Järjestötoiminnan edellytykset ja STEA-rahoitukseen liittyvät asiat
Eduskuntakysymys:Mitä hallitus aikoo tehdä rajavartiolaitoksen, poliisin ja lastensuojelun yhteistyön vahvistamiseksi lapsikaappausten ehkäisemiseksi,
miten varmistetaan, että matkustuskieltojen toimeenpano on viiveetöntä ja että tieto matkustuskiellosta kulkee reaaliaikaisesti viranomaisten välillä ja
miten hallitus aikoo seurata ja kehittää lapsikaappausten ehkäisyn kansallista koordinaatiota, jotta Suomi täyttää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja Haagin lapsikaappaussopimuksen velvoitteet?
Tietoisuuden lisääminen SafeBoarders-hankkeesta, tilannekuvasta keskusteluja, yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen. Euroopassa ei ole luotettavaa kokonaiskuvaa kadonneista lapsista, koska määritelmät ja tilastoinnin käytännöt vaihtelevat maittain. Tiedon jako lapsikaappauksista
25.5. vietetään kansainvälistä kadonneiden lasten päivää.
Kaapatut Lapset ry toteutti kadonneiden lasten päivänä tempauksen, jolla tuotiin kaikkien nähtäville sen, minkä parissa toimistollamme työskennellään viikoittain. Eduskuntatalon portaille aseteltiin yli 50 paria lasten kenkiä, joista jokainen edustaa viime vuonna Suomesta kaapattua lasta. Halusimme tuoda esille mitä järjestömme tekee ja tuoda esiin, millaisia muutoksia ajamme.
Lapsikaappausten sovittelu:Suomessa on koulutettuja lapsikaappaussovittelijoita. Sovittelun rahoituksesta ei kuitenkaan ole mitään sopimuksia. Kaapattujen lasten vanhemmat joutuvat eriarvoiseen asemaan, jos heidän on itse maksettava sovittelu.
Olisi etsittävä ratkaisu lapsikaappausten sovittelun rahoittamiseksi. Vähintään sovittelu olisi hyvä saattaa oikeusavun piiriin huomioiden, että lapsikaappaussovittelijoilla ei välttämättä ole muuta juridista koulutusta.
Mitä tietoja tarvitaan lapsikaappaustilannteessa. Pyydetty puheenvuoroa vapaaehtoisten
Lapsikaappaukset ja katoamiset – Miten suojelemme lapsia ja tuemme perheitä? Paneeli; informoitiin lapsikaappaustilanteessa Suomessa.
Nuorten turvatalo ja soteasiat Kadonneiden lasten näkökulmasta: Avustushakuun liittyviä tiedusteluja.
Tuotu esiin, mitä resursseja tarvitaan yhdistyksen toiminnan jatkamiseen kasvavan asiakasmäärän kanssa.
Ukraina, kaappausuhka ja lastenoikeudet: EU-tason heijastuminen Suomeen ja yhteiskuntaan. Mitä tulee huomioida.
Elintarvikemarkkinalainsäädännön muutosten valmistelu
Maaseutupoliittinen selonteko
Suomalaisen ruuantuotannon strategian ja ruoka-alan kasvuohjelman toimenpiteiden sekä maatalouden tulos- ja kehitysnäkymien parlamentaarisen arviointiryhmän loppuraportissa tunnistettujen lainsäädäntöhankkeiden valmistelu ja toteuttaminen
Lääkkeet ja apteekkitalous -hanke
Hallituksen esitys laiksi alkoholilain muuttamisesta, alkoholin kotiinkuljetus
Valtion palvelu- ja toimitilaverkon uudistaminen 2020-luvulla (toimikausi 2, 1.2.2024-31.1.2027)
Hallituksen esitys uudeksi alueidenkäyttölaiksi
Metsäkatoasetuksen kansallisen täytäntöönpanon työryhmä
Sallittu yhteistyö vastuullisuuskysymyksissä kilpailulainsäädäntö huomioiden
Tupakkalain muuttaminen, HE 38/2024 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta
Vastuullisuus- ja ympäristöasiat - luonnonmarjojen poimijoien tilanne ja tarvittavat toimenpiteet
Maaseudun päivittäistavarakaupan toimintaedellytykset
Arvonlisäveron korotuksen aikataulu sekä ongelma päällehinnoiteltujen tuotteiden kanssa
Jätelainsäädännön muutokset Jätelainsäädännön muutokset
Viinit Ruokakauppaan - selvitys ja hallitusohjelmassa mainitut alkoholilainsäädäntö hankkeet
Komission ehdotus pakkaus- ja pakkausjäteasetukseksi
Kilpailulain uudistaminen elintarvikemarkkinoiden näkökulmasta
Alueelliset toimintarajoitukset ja niiden esiintyminen sisämarkkinoilla
Turvallisuus, yrityslähestymiskielto, sakonmuuntorangaistus
Elintarvikeparanteet, liittyen savuaromien käyttökieltoon, Euroopan komissio kielsi savuaromien käyttämisen elintarvikkeissa.
Päivittäistavarakaupan ajankohtaiset asiat ja asioiden eteneminen niin eduskunnassa että TEMissä
Kertakäyttöisten annospakkausten green deal, jonka tavoitteena on vähentää tiettyjen muovisten kertakäyttöisten elintarvikepakkausten ja juomamukien kulutusta EU:n ns. SUP-direktiivin mukaisesti.
Elintarvikkeiden täydentäminen, D-vitaminointi, Lakisääteisen D-vitamiinilla täydentämisen mahdollinen laajentaminen
Ohjeistus elintarvikkeiden markkinoinnista lapsille.
Norminpurku ja yritysten hallinnollisen taakan keventäminen.
EU:n nimisuojajärjestelmä ja kaupan rooli kansallisessa toimeenpanossa. Nimisuoja perustuu EU:n nimisuojajärjestelmään ja sillä tarkoitetaan maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden suojattuja alkuperänimityksiä (SAN) ja maantieteellisiä merkintöjä (SMM) sekä aitoja perinteisiä tuotteita (APT) koskevia EU-tason laatujärjestelmiä.
PTY on tuonut esiin kaupan roolia viestinnässä ja painottanut selkeän ohjeistuksen tarvetta.
EU Yhteinen kalastuspolitiikka - kalan jäljitettävyys. EU:n kalastuksenvalvonta edellyttää kalastustuotteiden toimitusketjulta eräkohtaista jäljitettävyystietoa. Suomessa on valmisteltu valvontajärjestelmän toteutusta pitkään.
PTY on jatkanut edunvalvontaa siinä, ettei vähittäiskaupalta tule edellyttää kalastus- ja vesiviljelytuotteissa eräkohtaista jäljitettävyystietoa. Jos edellytetään, tietojen tulee kulkea automatisoidusti eri tietojärjestelmien välillä.
Muovikassien vähentämisen green deal, jolla pyritään varmistamaan, että EU:n pakkausjätedirektiivin muovikassien kulutuksen vähentämistavoitteet saavutetaan.
Huoltovarmuuden kehittäminen kaupan alan näkökulmasta
Ilmastotoimien vauhdittaminen elintarvikealalla. PTY on mukana Kaupan liiton vähähiilisyystiekartassa ja vie tiekartan työtä kohti käytäntöä.
Alkoholiohjauksen siirto sosiaali- ja terveysministeriöstä työ- ja elinkeinoministeriöön.
Maatalouden yhteinen markkinajärjestely - kaupan pitämisen säännöt ja muut elintarviketiedot.
Alkoholittomat ja vähäalkoholiset viinit. Vähittäiskaupassa on myynnissä viinejä, joista alkoholi on poistettu osittain tai kokonaan. Komission yhteisellä maatalouspolitiikan perusteella kansallisesti on linjattu, että ”viinijuoma”, ”viinipohjainen juoma”, ”alkoholiton viini” tai ”matala-alkoholinen viini” ovat kiellettyjä.