Y-tunnus: 0192171-7Tyyppi: YritysToimiala: Sähkön tuotanto vesi- ja tuulivoimallaRekisteröitynyt: 27.2.2024
✓ Sitoutunut hyvän edunvalvontatavan suosituksiin
Kemijoki Oy on Suomen merkittävin vesi- ja säätövoiman tuottaja. Omistamme 20 vesivoimalaitosta, joista 16 sijaitsee Kemijoen alueella, kaksi Lieksanjoessa ja kaksi Kymijoessa. Kemijoki Oy:n pääasiallinen tarkoitus ns. Mankala-yhtiönä on tuottaa sähköä osakkailleen omakustannushintaan. Yhtiön suurin osakkeenomistaja on Suomen valtio, joka omistaa koko osakekannasta yhteensä 50,10 %.
Vaikuttamistoiminta kausittain — 2 ilmoitusta
Pumppuvoimahankkeet Kemijoen vesistössä: Kemijoki Oy suunnittelee pumppuvoiman rakentamista Kemijoen vesistöalueelle. Edistämme Ailangantunturin hankkeen suunnittelua Kemijärvellä. Parhaillaan on meneillään ympäristövaikutusten arviointimenettely ja hankealueen kaavoitus.
Tiedon antaminen pumppuvoiman merkityksestä, toteutusedellytyksistä ja hankkeisiin liittyvästä sääntelystä.
Vesivoiman toimintaedellytysten vahvistaminen ja vesivoiman merkitys osana sähköjärjestelmää, sekä energiaturvallisuutta ja huoltovarmuutta.
Investointiympäristön kehittäminen Suomessa: Keskustelua päättäjien kanssa Suomen vetovoimatekijöistä ja lainsäädännön kehittämisestä. Luvitukseen liittyvät kehittämistarpeet erityisesti vesivoimahankkeiden näkökulmasta.
Vesilain, vesienhoitolain ja vesipuitedirektiivin kehittämishankkeet
Pumppuvoimahankkeet Kemijoen vesistössä: Kemijoki Oy suunnittelee pumppuvoiman rakentamista Kemijoen vesistöalueelle. Edistämme Ailangantunturin hankkeen suunnittelua Kemijärvellä. Parhaillaan on meneillään ympäristövaikutusten arviointimenettely.
Tiedon antaminen pumppuvoiman merkityksestä, toteutusedellytyksistä ja hankkeisiin liittyvästä sääntelystä.
Vesivoiman toimintaedellytysten vahvistaminen ja vesivoiman merkitys osana sähköjärjestelmää, sekä energiaturvallisuutta ja huoltovarmuutta.
Investointiympäristön kehittäminen Suomessa: Keskustelua päättäjien kanssa Suomen vetovoimatekijöistä ja lainsäädännön kehittämisestä. Luvitukseen liittyvät kehittämistarpeet erityisesti vesivoimahankkeiden näkökulmasta.
Vesilain, vesienhoitolain ja vesipuitedirektiivin kehittämishankkeet
Taloudelliset tiedot
Taloudelliset tiedot julkaistaan kesällä 2026 — henkilötyövuodet, markkinointikulut ja konsulttiliikevaihto.