Kirkon Ulkomaanapu sr

Y-tunnus: 0998454-4Tyyppi: YritysToimiala: Seurakunnat ja uskonnolliset järjestötRekisteröitynyt: 26.3.2024
✓ Sitoutunut hyvän edunvalvontatavan suosituksiin

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö joka toimii 12 maassa. KUA on oikeusperustainen toimija joka tukee humanitaarisen kriisin keskellä sekä edistää pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Työskentelemme sen eteen, että kaikkien ihmisten oikeus koulutukseen, rauhaan ja toimeentuloon toteutuu. Kaikkea toimintaamme ohjaavat tasa-arvo, syrjimättömyys sekä vastuullisuus.

Vaikuttamistoiminta kausittain — 4 ilmoitusta
Keskustelu kansainvälisen kehitysrahoituksen tulevaisuudesta.
Kansalaisjärjestöjen kuulemistilaisuudessa KUA nosti esille humanitaarisen oikeuden toteutumishaasteet maaohjelmissa sekä YK-reformin.
Tavattiin seminaarissa ja keskustelimme kehitysyhteistyön rahoitushaasteista.
Helsingin Seurakuntayhtymän & KUA:n vaikuttamisakatemian matka Ugandaan lokakuussa -25. Lisäksi tapaamiset sekä yhteydenpidot matkan agendan, käytännön järjestelyiden sekä valmistautumisen osalta ennen matkaa.
Nuorisverkosto Changemaker on lobannut Suomen kansanedustajia tapahtumien ja paneelikeskustelujen kautta. Näihin kuuluvat: i. Changemaker-ilta: Olohuonematka Ugandaan kansanedustajien kanssa – tapahtuma, jossa kansanedustajat Fatim Diarra ja Olga Oinas-Panuma kertoivat Changemakereille vaikuttamisakatemian matkastaan Ugandaan ja siitä, mitä he oppivat matkan aikana. ii. Rauha tehdään yhdessä -kampanjatapahtuma – tapahtuma, jossa kansanedustaja Pekka Haavisto osallistui paneelikeskusteluun utopioista ja rauhantyön mahdollisuuksista maailman nykytilanteessa.
Keskustelu liittyen Gulf -alueen mahdollisiin yhteistyöhankkeisiin.
Yhteydenotto Sevillan FfD4 -kokouksen viestintäasioista.
Kysymys esitetty suurlähettiläspäivien asioihin liittyen.
Keskustelu sähköpostitse ajankohtaisista yhteistyöaloitteista.
Kehityspoliittisen toimikunnan kokouksen suunnittelu.
Sähköpostit liittyen yhteisen Sudan -seminaarin sisältöön.
Sähköposti-keskustelu yhteistyöstä kehityspolitiikassa.
Sähköpostiviesti yhteistyöstä LDC -maihin liittyen.
Tapaamispyyntö Palestiinan ja Israelin alueen lasten tilanteeseen liittyen. UNICEF, Pelastakaa Lapset ja Kirkon Ulkomaanapu ovat toimineet Israelin ja Palestiinan alueella pitkään. Tapaamisessa on tarkoitus kertoa avustustyön olosuhteista ja siitä millainen prosessi avustuskuljetuksien perille saaminen tällä hetkellä on.
Esitetty huoli Palestiinan ja Israelin alueen lasten tilanteesta.
Budjettiriihi ja leikkaukset, kiitos hallituksen leikkausten maltillisuudesta.
Kehitysjärjestöjen ohjelmatukijärjestöjen avoin kirje valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnalle. Kehitysyhteistyön ohjelmatukijärjestöt nostavat esiin raha-asiainvaliokunnalle huomiot koskien ohjelmatukipäätöksen päätöksentekoprosessin viivästymistä ja prosessin päättymistä lopputulokseen, johon ulkoministeriön virkahenkilöt jättivät eriävän mielipiteen.
Nuorten johtajien vaikuttamisverkosto-konseptin ideointi ja kehittäminen.
Keskustelu kehitysyhteistyörahoituksesta ja hallituksen suunnittelemista leikkauksista.
Kiitos tapaamisesta viime viikolla ja kiitos myös kehy-rahojen puolustamisesta.
Yhdysvaltojen kansainvälisen avun katkaisu, Suomen rauhanvälityksen tulevaisuus & Rauhantyö, ihmisoikeudet ja kansainvälinen oikeus.
Kehityspolitiikka ja kehitysyhteistyön rahoituksen tilanne ja tulevaisuus.
Rauhantyö, ihmisoikeudet ja kansainvälinen oikeus.
Kehityspolitiikan sisällöt ja kehitysyhteistyön rahoituksen tilanne ja tulevaisuus.
Tapaaminen Yhdysvaltojen kansainvälisen avun jäädytyksen liittyen.
Yhteydenotto Yhdysvaltojen kansainvälisen avun jäädytykseen liittyen.
Kehityspolitiikan sisällöt ja kehitysyhteistyön rahoituksen tilanne ja tulevaisuus.
Yhteydenotto koskien KUA:n toimintaa Gulf-alueella.
Presidentti Alexander Stubbin Kultarantakeskustelut.
Tapaaminen koskien USA:n leikkauksia ja niiden vaikutuksia.
Keskustelu uskonnollisten ja perinteisten rauhantoimijoiden verkoston rahoituksesta.
Tapaaminen, jossa keskusteltiin Keski-Afrikan tasavallan tilanteesta.
Pääministerin UAE-matka: jaettu tietoa KUA:n Arabiemiraatteihin suuntautuneesta yhteistyöstä.
Koulutuksen ja oppimisen rooli Suomen kehityspolitiikassa.
Tapaaminen ja keskustelu kehityspolitiikasta ja sen rahoituksesta.
Rauhantyö, ihmisoikeudet ja kansainvälinen oikeus.
Koulutus katastrofeissa - konferenssin tapahtuma, joka järjestettiin Helsingin yliopistolla yhdessä Kirkon Ulkomaanavun kanssa 2025 toukokuussa.
Myanmarin ja Syyrian ajankohtainen tilanne ja näkymät.
Tapaaminen UM:n virkamiehien kanssa liittyen neuvotteluihin seuraavasta EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä (MFF).
Viestien vaihtoa Suomen yhteistyöstä Persianlahden maiden kanssa.
Keskustelu tilauskoulutuksen uudistuksen huolista.
Yhteydenotto koskien Suomen rauhanvälityksen tulevaisuutta.
Kehityspolitiikan sisällöt ja kehitysyhteistyön rahoituksen tilanne ja tulevaisuus.
Etelä-Sudanin rauhanprosessi ja humanitaarinen tilanne.
Keskustelu Suomen ja Etelä-Sudanin koulutusjärjestelmistä sekä Suomen tuesta Etelä-Sudanin järjestelmän kehittämiseen.
Suomen yhteistyö Global Partnership for Educationin kanssa.
Rauhanvälityksen sisällöt, rahoituksen tilanne ja tulevaisuus.
Suomen Ukraina-politiikka, KUA:n toiminta Ukrainassa.
Keskustelu Etelä-Sudanin sekä Somalian tilanteesta.
Keskustelu Suomen Ukraina-politiikasta sekä koulutusyhteistyöstä.
Updating MFA on the current situation in South Sudan especially from education point of view and discussing funding situation for education programming.
Education Minister of South Sudan updating the committee on the South Sudan situation especially from the perspective of education system strengthening.
Syyrian tilanne ja humanitaarinen kriisi vallanvaihdon jälkeen.
Naisten oikeudet ja tasa-arvokysymykset sekä naiset, rauha ja turvallisuus.
Peace work, human rights and international humanitarian law.
Koulutuksen ja oppimisen rooli Suomen kehityspolitiikassa
Kehityspolitiikan sisällöt ja kehitysyhteistyön rahoituksen tilanne ja tulevaisuus
Suomen Ukraina-politiikka, KUA:n toiminta Ukrainassa
Tilauskoulutuksen uudistus ja vaikutukset koulutusvientiin
Tomi Järvinen, the Executive Director of FCA, briefed about FCA’s work, current strategic discussions and some of the challenges related to our overall funding situation and coordination with Ministry for Foreign Affairs. Other topics that Mr. Järvinen covered related to localization and NETW’s updates. We covered long list of countries in the general discussion, including Ethiopia, DPRK, Afghanistan, South-Sudan and Sudan, Myanmar, Lebanon, to name few.
Taloudelliset tiedot

Taloudelliset tiedot julkaistaan kesällä 2026 — henkilötyövuodet, markkinointikulut ja konsulttiliikevaihto.

← Kaikki organisaatiot