Terveysteknologia ry – Healthtech Finland on sääntöjensä mukaisesti terveysteknologia-alan toimialayhteisö. Yhdistys on edustaa yhteisöönsä kuuluvia yrityksiä valvoen niiden yhteisiä etuja.
Terveys- ja hyvinvointialan kasvu- ja uudistusohjelma tähtää mm. yritysten ja hyvinvointialueiden välisen TKI-yhteistyön lisäämiseen, mitä yhdistys kannattaa. Tämä edellyttää rahoituslain muutamista tai tulkinnan tarkistamista, mikä mahdollistaisi ulkopuolisen rahoituksen hyvinvointialueilla ilman valtiontuen menettämistä. Yhdistys kannattaa myös ohjelman muista toimia kasvun ja viennin edistämiseksi, minkä tuloksena saavutetaan innovaatiomyönteinen sosiaali- ja terveydenhuollon markkina.
Teknologian huomioiminen henkilöstömitoituksissa on hallitusohjelman mukaisesti osa sosiaali- ja terveysministeriö valmistelemaa lakia. Yhdistys korostaa teknologian käytön tärkeyttä ikääntyvien määrän kasvaessa ja työikäisten määrän vähentyessä. Lainsäädännön on oltava teknologiariippumaton, kannustavaa ja tarpeet hyödyntävää. Alueelliset laintulkinnat eivät saa estää teknologian käyttöönottoa.
Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatio-ohjelman tehtävänä on tunnistaa digitalisaation pitkän aikavälin mahdollisuudet sekä niiden toteutumisen kannalta keskeiset muutostarpeet. Yhdistyksen tavoitteena on edistää datan siirtymistä ja yhteensopivia rajapintoja yritysten muodostumissa ekosysteemeissä. Myös tekoälyasiat ovat osa ohjelmaa, jolloin yhdistys tukee käytön potilasturvallista edistämistä, mahdollistavaa lainsäädäntöä ja toimijoiden välistä yhteistyötä. Digitalisaatio-ohjelman on myös oltava linjassa terveys- ja hyvinvointialan kasvu- ja uudistumisohjelman kanssa.
Eurovaalit ja komission työohjelma vaikuttaminen oli keväällä 2024 tärkeää, koska Europpassa on tehty runsas määrä digilainsäädäntöä edellisellä parlamenttikaudella. Säädökset on laadittu osin huomioimatta olemassa oleva lainsäädäntö saati rinnakkaiset säädöshankkeet, jolloin tuloksena on ollut päällekäisiä ja keskenään ristiriitaisia säädöksiä. Säännösten paljous taas estää yritysten kasvun, minkä vuoksi yhdistys tavoittelee eurooppalaisen kilpailukyvyn palauttamista. https://healthtech.teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/euroopan-kilpailukyvyn-palautus
----------
Teknologian huomioiminen henkilömitoituksissa on hallitusohjelman mukaisesti osa sosiaali- ja terveysministeriö valmistelemaa lakia. Yhdistys korostaa teknologian käytön tärkeyttä ikääntyvien määrän kasvaessa ja työikäisten määrän vähentyessä. Lainsäädännön on oltava teknologiariippumaton, kannustavaa ja tarpeet hyödyntävää. Alueelliset laintulkinnat eivät saa estää teknologian käyttöönottoa.
Liisa HuhtalaLiisa HuhtalaLiisa HuhtalaLiisa HuhtalaLiisa HuhtalaLiisa HuhtalaLiisa HuhtalaLiisa HuhtalaLiisa HuhtalaLiisa HuhtalaLiisa HuhtalaLiisa HuhtalaLiisa Huhtala
Terveys- ja hyvinvointialan kasvu- ja uudistusohjelma tähtää mm. yritysten ja hyvinvointialueiden välisen TKI-yhteistyön lisäämiseen, mitä yhdistys kannattaa. Tämä edellyttää rahoituslain muutamista tai tulkinnan tarkistamista, mikä mahdollistaisi ulkopuolisen rahoituksen hyvinvointialueilla ilman valtiontuen menettämistä. Yhdistys kannattaa myös ohjelman muita toimia kasvun ja viennin edistämiseksi, minkä tuloksena saavutetaan innovaatiomyönteinen sosiaali- ja terveydenhuollon markkina.
Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatio-ohjelman tehtävänä on tunnistaa digitalisaation pitkän aikavälin mahdollisuudet sekä niiden toteutumisen kannalta keskeiset muutostarpeet. Yhdistyksen tavoitteena on edistää datan siirtymistä ja yhteensopivia rajapintoja yritysten muodostumissa ekosysteemeissä. Myös tekoälyasiat ovat osa ohjelmaa, jolloin yhdistys tukee käytön potilasturvallista edistämistä, mahdollistavaa lainsäädäntöä ja toimijoiden välistä yhteistyötä. Digitalisaatio-ohjelman on myös oltava linjassa terveys- ja hyvinvointiaalan kasvu-ja uudistumisohjelman kanssa.
----